SUOMEN SAHAYRITTÄJÄT RY
SUOMEN SAHAYRITTÄJÄT RY on piensahojen ja höyläämöiden valtakunnallinen yhteistyö- ja etujärjestö, joka on toiminut alan kehittämiseksi jo vuodesta 1946.
Jäsenyrityksemme palvelevat kaikissa puun sahaukseen ja jatkojalostukseen liittyvissä tehtävissä.
Ajankohtaista
Uusia lujuuslajittelun osaajia valmistui
Siilinjärven Toivalassa Sakky:n (Savon Ammattiopisto) erinomaisissa tiloissa järjestettiin viikolla 42 lujuuslajittelukurssi. Osallistujia oli kaikkiaan 15 kpl ja kaikki kurssilaiset saivat viiden vuoden ajaksi lujuuslijittelijan oikeudet. Kurssin opettaja Jouni Silvast toteaa,
Suomen Sahayrittäjät ry:n LÄHIPUU® tuotemerkki takaa kuluttajille ja rakentajille markkinoiden ympäristöystävällisimmän sahatavaran
Lähipuu®-tuotemerkki on saanut uuden verifioidun ympäristöselosteen, eli EPD:n. Se antaa kattavan katsauksen sahatuotteen ympäristövaikutuksista koko sen elinkaaren ajalta. Seloste auttaa asiakkaita tekemään entistä vähähiilisempiä valintoja ja tukee näin ympäristöystävällisempää rakentamista.
Luettavaa sahapuusta ja muustakin
Uusin numero Sahayrittäjä -lehdestä on luettavissa tästä linkistä. Lehdessä mm. yritystarinaa AB-Wood Oy:n toiminnasta Pielavedeltä, muusikoiden ajatuksia vannesahauksesta ja tietoa käynnistyvän WoodCircles -hankkeen tavoitteista.